Reittikuvaus
Reitti on myös Googlen karttapalvelussa!
HUOM! Kylmän kevään vuoksi ja osanottajien turvallisuuden ja kuivien tossujen vuoksi reitin alkuosa hieman muuttuu. Alkumatkaa ei juosta pururataa pitkin, vaan lähtö siirretään tenniskentän kulmalle, josta lähdetään Kyöpelintietä alaspäin. Ennen risteystä (juuri ennen kärkikolmiota) käännytään koulukeskuksen pihalle, josta juostaan pihan poikki Syrjänharjuntielle. Syrjänharjuntietä jatketaan normaalisti ja loput 13 kilometriä onkin vanhaa tuttua reittiä.
Tie kulkee puutarhan vierestä ja kahden kilometrin jälkeen ollaankin jo harjulla. Tätä hiekkatietä/metsätietä jatketaan eteenpäin vielä pari kilometriä. Järvi vilkahtelee oikealla puolella ja vasemmalla peltoaukeat. Tämä on reitin kaunein osuus.
Harjun lopussa ollaankin jo Klemelässä ja reitti jatkuu hiekkatietä pitkin. Ensimmäisen huoltopisteen jälkeen juostaan hetki päällystettä. Tämän jälkeen reitti jatkuu suoraan kevyen liikenteen väylää pitkin. Koivukujan jälkeen alkaa taas päällystetty osuus, jossa Frankinkatua kurvataan vähän vasemmalle ja kadun päässä käännytään tiukasti oikealle Nummentielle.
Nummentietä jatketaan eteenpäin, kunnes järven päässä tehdään tiukka mutka oikealle ja lähdetään Kaukjärven toiselle puolelle. Matka mutkittelee järven rantaa pitkin ja matkan varrella näkyy Norrin ravintola (2. huolto) ja Reebokin mailatehdas. Kun Mustialan rakennukset alkavat näkyä, ei maaliinkaan ole enää pitkälti. Kaukjärven päässä ylitetään Toivonsilta ja sen jälkeen käännytään oikealla. Kisan rankin nousu on vielä kavuttava ylös ennen kuin päästään urheilukentälle.
Maaliin juostaan siten, että urheilukentälle tultaessa käännytään vasemmalle ja kenttää kierretään myötäpäivään. Kahden kierroksen juoksijat kääntyvät oikealla ja lähtevät juomapaikan kautta toiselle kierrokselle


